Skip to content

Raikkautta kotiin kevätsiivouksella

Kevään ensimmäiset merkit ovat täällä. Valon määrä lisääntyy, linnut visertävät ja luonto heräilee taas eloon. Kevään saapuminen merkitsee monelle myös kodin suursiivousta. Listasimme seitsemän kohtaa, joita seuraamalla kevätsiivous onnistuu varmasti.

1. Ajankäyttö ja siivoussuunnitelma

Jos siivoat ilman minkäänlaista suunnitelmaa, voi tuntua että aika menee hukkaan, et saa tarpeeksi aikaiseksi ja siivous tuntuu loputtomalta. Laadi siis selkeä siivoussuunnitelma. Siivoa huone kerrallaan ja aseta siivoukselle selkeät aikarajat. Käytä esimerkiksi yhden huoneen siivoamiseen 30 minuuttia. Siivousurakan suunnittelu ja jakaminen osiin motivoi usein tehokkaampaan tekemiseen ja huoneet tulevat siivottua järjestelmällisemmin. Laita soimaan lempikappaleet soittolistalta tuomaan kevätsiivoukseen vielä lisää puhtia sekä hyvää fiilistä.

2. Päästä valo sisään puhtaista ikkunoista

Koti alkaa tuntua heti keväiseltä ja koko ilme kirkastuu, kun peset ikkunat. Katso meidän tarkemmat ohjeet onnistuneeseen ikkunoiden pesuun täältä. Muista pyyhkiä ikkunalaudat ja karmit. Verhot kannattaa myös tuulettaa ja ravistella pölyistä ikkunoiden pesun yhteydessä.

3. Pölyjen pyyhkiminen ja tuuletus

Kevätsiivouksessa on oleellista keskittää huomio kaikkiin niihin paikkoihin, jotka saattavat unohtua viikottaisessa siivouksessa. Keskity piilopölyihin, vilkaise tavaroiden taakse sekä siirtele huonekaluja ja esineitä. Pyyhi peilit, kaikki koriste-esineet, valaisimet, listat sekä kirjahyllyjen ylimmät hyllyt. Pyyhi myös kaikki ovet ja kahvat. Raikasta tila tuulettamalla irtonaiset tekstiilit, kuten sohvatyynyt, viltit, päiväpeitot ja pehmolelut.

4. Raikasta ja pese petivaatteet

Tärkeä osa kevätsiivouksen tuomaa raikkautta on makuuhuoneiden patjojen, peittojen ja vuodevaatteiden puhdistaminen. Tuuleta ja imuroi patjat sekä pese kaikki tyynyt ja peitot. Vaihda pussi -ja aluslakanat sekä tyynyliinat uusiin. Valitse liinavaatekaapista kaikista keväisimmät ja pirteimmät kuosit!

5. Huolellinen imurointi

Kevätsiivouksen kaltaista suursiivousta tehdessä, imurointi tulee tehdä huolellisesti lipastojen, sänkyjen ja kodinkoneiden, kuten jääkaapin takaa. Imuroi myös sohvatyynyjen alta, sillä sinne kertyy ajan kuluessa helposti roskaa, murusia ja pölyä. Imuroi samalla myös sohvatyynyt molemmin puolin hyödyntäen esimerkiksi tekstiilisuutinta. Jos imurista lähtee epämiellyttävä haju, voi olla että imurin pölypussi on täynnä tai hajonnut. Pahan hajun tulisi kadota, kun vaihdat pölypussin uuteen. Puhdista samalla imurin suutin. Jos haluat vielä raikkaampaa tuoksua, voit kokeilla annostella uuteen pölypussiin teelusikallisen esimerkiksi vaniljajauhetta. Katso lisää vinkkejä pahan hajuisen imurin taltuttamiseen.

6. Tavarat ja kaapit järjestykseen

Käy läpi ja raivaa kaapit käyttämättömistä tavaroista ja vaatteista. Laita talvitakit ja pipot säilöön ja ota kevättakit esille. Käy läpi ne takit, joita et ole käyttänyt aikoihin. Luovu suosiolla käyttämättömistä vaatteista ja laita ne kiertoon. Säilytysratkaisuja on hyvä miettiä kevään ja kesän kynnyksellä uusiksi. Katso lisää vinkkejä vaatekaappien järjestelyyn.

7. Sisustuksen piristäminen

Kevät on inspiroivaa aikaa. Kevätsiivouksen yhteydessä voi samalla laittaa paikkoja vähän uusiksi. Vaihda huonekalujen järjestystä, hanki uutta vanhan tilalle tai pistä sisustuksen värimaailma uusiksi. Muutosten ei tarvitse olla isoja. Pienikin lisä tai muutos tuo uutta ilmettä ja energiaa tilaan. Viimeistele kevätsiivous maljakollisella kauniita ja keväisiä kukkia.

Extra vinkki! Puhdista samalla säihkyvän kirkkaaksi myös kaikki kodinkoneet. Kokeile pyykinpesukoneen sekä veden- ja kahvinkeittimen syväpuhdistamiseen sitruunahappoa.

Tasokoti Oy on kotimainen siivousyritys. Meillä on yli 300 kotiasiakasta Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Toimintamme perustuu ajatukseen, että emme vain siivoa, vaan tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden nauttia enemmän omasta ja perheen yhteisestä ajasta sekä puhtaan kodin on tunnelmasta.Tutustu palveluihimme tai tilaa siivous omaan kotiisi.

Takaisin ylös