Siirry pääsisältöön

Helpotusta arjen keskelle

Monella viikot tuppaavat olemaan kiireisiä ja kun tekemistä riittää, kodin jatkuva siivoaminen ei ole kaikilla prioriteettien kärjessä. Harva myöskään nauttii siivouksesta. Siivoaminen voi olla terapeuttista, kun siihen on aikaa paneutua. Monelle tosiasia on kuitenkin se, että ylimääräistä aikaa panostamiseen ei vaan löydy, ja kodin siivoaminen tuntuu usein muiden tehtävien välissä pakkopullalta, joka on vaan hoidettava.

Voimattomana sotkun keskellä

Moni kokee siivouksen suhteen riittämättömyyttä ja uupumusta. Usein siivous suoritetaan sinne päin, eikä paikat tule edes kunnolla puhtaaksi – mikä taas saa kodin näyttämään vielä likaisemmalta, kun lika ja pöly kerääntyy kerta kerralta. Tässä vaiheessa voi olla voimat jo totaalisen loppu, ja tuntuu ettei mikään riitä.

Jotkut meistä myös kuormittuvat selkeästi helpommin kaikista arjen askareista. Kulttuurissamme on myös vahvasti läsnä omillaan pärjääminen ja apua harvoin kysytään, edes omalta perheeltä. Omaa jaksamista olisi hyvä tarkkailla ja asiasta on tärkeää myös puhua avoimesti.

Kodin siivousapua kaikille

Erityisesti lapsiperheissä usein tuntuu ettei siivoaminen lopu ikinä – kun yksi paikka on puhtaana ja järjestyksessä, onkin tahrat ja tavarat vallanneet jo seuraavan. Myös kiireiset yksinasujat, jotka haluavat  tulla kotiin rentoutumaan pitkän päivän päätteeksi, voivat olla kotisiivoojan tarpeessa. Unohtamatta vanhuksia, joiden liikkuminen ja jaksaminen voi olla rajallista.

Ihmiset erilaisissa elämäntilanteissa voivat tarvita auttavaa kättä. Jos tiedät ystäväsi tai läheisesi, joka syystä tai toisesta ei kykene ylläpitämään järjestystä kotonaan, siivousapu voi olla arvokkain antamasi lahja. Meiltä Tasokodilta saat tilattua läheiselle lahjaksi siivouslahjakortin.

Sinulle räätälöity siivous

Tasokodin kotisiivouspalvelut ovat joustavia ja sovellettavissa jokaisen oman kodin tarpeisiin. Jotkut tarvitsevat suursiivouksen, toisille riittää kevyempi ylläpitosiivous. Oli tarpeesi mikä tahansa, me autamme mielellämme!

Palvelemme kaikenkokoisia koteja Uudellamaalla. Ota osaavaan ja ystävälliseen tiimiimme yhteyttä, ja sovitaan juuri sinun tarpeisiisi sopiva siivouspalvelu. Yhteystietomme löydät täältä.

Takaisin ylös